Kirsikankukka-akaatti, torni ”Fearless”

15,00 sis. ALV

1 varastossa

Osastot: ,

Kuvaus

Unelmoijan kivenä tunnettu kirsikankukka-akaatti auttaa unelmien toteuttamisessa ja haaveiden manifestoinnissa todellisuuteen. Henkilökohtaisen kasvun edistäjä ja feminiinisen energian voimistaja. Muutoksien läpi kulkiessa auttaa voittamaan pelot ja voimistaa uskoa itseen. Auttaa saamaan kantajansa potentiaalin käyttöön. Yrittäjän kivenä auttaa saavuttamaan päämäärät. Kirsikankukka-akaatin pinnalla näkyy kauniita kukan näköisiä kuvioita, joista tämä ihana kivi on saanut nimensä.

Yleistä tietoa akaatista:

Ensimmäisinä akaatteja käyteltiin neoliittisen eli nuoremman kivikauden aikana 6 000 – 3 500 vuotta sitten, parantavina kivinä. Akaatteja on käytetty jo 3 000 vuotta sitten Babyloniassa, Egyptissä ja Kreikassa sinettisylintereissä, sormuksissa, kameissa ja astioissa. Antiikin oppineet kunnioittivat akaattia suuresti, sillä heidän mukaansa jotkin akaattiyksilöt merkitsivät symbolista kolmatta silmää.

Renessanssiaikana akaatti oli parantavana kivenä varsin suosittu Saksassa. Akaatti symboloi spirituaalista rakkautta. Akaatin avulla voi kehittää tunne-elämäänsä ja selviytyä paremmin tavallisista, arkisista päivistä. Akaatti poistaa pelon.

Hellävaraisena ja hillittynä peruskivenä akaatti sopii hyvin voimakiviharrastajan ensimmäiseksi kiveksi. Amulettina eli onnenkivenä akaatti suojaa salamoita ja myrskyjä vastaan. Akaatteja on pidetty pyhinä kivinä ja niitä on uhrattu Jumalille, joilta on pyydetty suojaa, terveyttä ja ravintoa. Väsyneet ja sairaat saavat olotilaansa vahvistusta ja parannusta akaatilta.

Akaatit myös puhdistavat muiden kivien energioita.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Kirsikankukka-akaatti, torni ”Fearless””

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *